Meiltä patologian alan laboratorio- ja tutkimuspalvelut!

Papaseulonta

Kohdunkaulan syöpää ehkäisevä seulonta

Suomessa kohdunkaulan syöpää ehkäisevään seulontaan eli joukkotarkastukseen kutsutaan vuosittain kaikki 30-, 35-, 40-, 45-, 50-, 55- ja 60-vuotiaat naiset. Joissakin kunnissa kutsun saavat myös 25- ja/tai 65-vuotiaat. Vuonna 2007 seulontakutsun sai yli 247 000 naista.

Seulonta perustuu kohdunkaulalta otettavaan irtosolunäytteeseen. Irtosolunäytteen avulla kohdunkaulan syövän esiasteet voidaan todeta hyvissä ajoin ennen varsinaisen syövän kehittymistä, jolloin parantava hoito voidaan toteuttaa pienellä toimenpiteellä. Kaikista syöpätaudeista kohdunkaulan syöpä onkin parhaiten estettävissä.

Yleisyys

Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajuisesti naisten toiseksi yleisin syöpätauti – vain rintasyöpä on sitä yleisempi. Monet tautiin sairastuneista ovat hedelmällisessä iässä olevia naisia.

Suomessa kohdunkaulan syöpä on seulonnan ansiosta harvinaistunut: vuosittain maassamme todetaan noin 150-160 uutta tapausta. Suomessa kohdunkaulan syöpää ehkäisevä seulonta aloitettiin jo 1960-luvulla. Sen ansiosta kymmenet tuhannet naiset ovat säilyttäneet terveytensä ja hedelmällisyytensä.

Kohdunpoisto ei ole este seulontapapatutkimukselle. Jos kohtu on poistettu, näyte otetaan emättimen pohjukasta. Myöskään raskaus tai imetys ei ole este tutkimukselle. Kaikki nämä on kuitenkin mainittava esitiedoissa.

Seulontaan kannattaa osallistua aina, vaikka vastaava tutkimus olisikin tehty lähiaikoina muualla.

Papaseulontanäytteet

Coronaria Diagnostiikka lähettää papaseulontanäytteiden näytteenottovälineet suoraan näytteenottopisteisiin alkuvuodesta.

Näytteenottovälineet sisältävät sytoharjat, pumpulitikut, näytteenottolastat, objektilasit, tutkimuskäsineet sekä lähetyskotelot ja -pussit.

Lasien merkintäohjeet:

Papaseulontanäytteiden identifioinnin varmistamiseksi ja käsittelyn nopeuttamiseksi merkitse lasiin:

  1. Henkilötunnus ja nimi
  2. Näytteenottokunta
  3. Näytteenottopäivämäärä

Muista myös tämä:

  • Laseja ei tarvitse numeroida, eikä järjestelmän antamaa id-numeroa tarvitse merkitä lasiin.
  • Käytä lyijykynää, tai tarkoitukseen soveltuvia tulostettavia tarroja.
  • Laita kiireelliset näytteet eri koteloon ja merkitse kotelon päälle ”KIIREELLINEN”.
  • Laita papaseulontanäytteet ja tavalliset papanäytteet omiin lähetyskoteloihinsa.

Papaseulonnan tietojärjestelmä

Käytämme Commit; Oy:n tarjoamaa Commit; Screening –järjestelmää kohdunkaulan syövän seulonnan toteutukseen.

Järjestelmällä toteutetaan kohdunkaulan syövän seulonnan ajanvaraus- ja kutsutoiminta sekä näytteenoton ja irtosolututkimuksen tuotannonohjaustoiminta sisältäen kutsu-, uusintakutsu- ja vastauskirjeiden lähetyksen.

Järjestelmä sisältää seulottaville suunnatun ajanmuutosportaalin

Jos sinulla on kysyttävää Commit; Screening -palvelusta, ota yhteyttä:

Anu Tuomala
anu.tuomala@coronaria.fi
puh. 050 467 7247

Linkkejä